Arvokas kolmen pisteen voitto Tiikereistä!

03/12/2017

Kuvaaja Jyri Kivimäki

Isku otti arvokkaan kolmen pisteen voiton Kokkolan Tiikereitä vastaan Mestaruusliigan ottelussa. Isku kaatoi Tiikerit  Pyynikillä suoraan erin 3-0 (25-21, 26-24, 25-22).

Jaossa olivat todella tärkeät pisteet, sillä sekä Isku että Tiikerit kamppailevat viimeisestä pudotuspelipaikasta. Kolmen pisteen voitolla Isku nousi sarjassa kahdeksanneksi, ja Tiikerit jatkaa edelleen viimeisellä sijalla.

Isku oli onnistunut nollaamaan nopeasti edellisiltaisen tappion LEKA Volleyta vastaan, ja lähti hyvällä peli-ilmeellä viikonlopun toiseen otteluun. Alkulämmittelyssä tuli kuitenkin vastoinkäymisiä, kun yleispelaaja Tomi Mutka loukkaantui eikä pystynyt pelaamaan ottelussa. Ilari Toimela hyppäsi Mutkan paikalle avaukseen, ja täytti paikan erinomaisesti.

Tiikereillä oli takanaan edellisillalta tiukka 3-2 -voitto Akaa Volleyta vastaan. Aiemmin loukkaantunut ruotsalaishakkuri Fredric Gustavsson oli sivussa molemmista otteluista.

Isku karkasi heti ensimmäisen erän alussa selkeään johtoon. Tiikerit onnistui kuitenkin kirimään 20-12 -tappioasemasta parin pisteen päähän tilanteeseen 23-21. Tämän lähemmäs Isku ei kuitenkaan vieraita päästänyt, ja ensimmäinen erä päättyi Tatu Härkösen ässäsyöttöön.

Toinen erä oli alusta asti tasaisempi, ja voitosta taisteltiin aina jatkopalloille asti. Tiikerit selvitti kaksi Iskun eräpalloa, mutta kolmannella yrityksellä Härkönen hyökkäsi keskeltä pisteen kenttään.

Kolmannessa erässä Isku otti aluksi hieman etumatkaa, mutta Tiikerit onnistui nousemaan tasoihin erän puolessa välissä. Iskun torjunta oli kuitenkin vakuuttava. Isku otti kolmannessa erässä peräti yhdeksän torjuntaa, joista viisi 18-18 -tasatilanteen jälkeen. Viimeisen pallon kenttään torjui vaihdosta kentälle hakkuriksi tullut Paavo Korhonen.

Iskulle äärimmäisen tärkeät pelit jatkuvat ensi viikonloppuna, kun joukkue kohtaa vieraskentällä Akaa Volleyn lauantaina 9.12. Akaa Volley on neljä pistettä Iskun takana yhden ottelun tamperelaisia vähemmän pelanneena.

 

Pelaajien kommentit:

Ilari Toimela, Isku:
Kyllähän tänään paremmalta näytti kuin eilen, saimme peliä pikkuhiljaa kasaan ja lähemmäs omaa tasoa. Peli-ilme oli hyvä. Hyvä maku jäi tästä pelistä.

Antti Leppälä, Tiikerit:
Näyttäisi tilastojen perusteella, ja kentälläkin tuntui siltä, että syöttö- ja vastaanottopeli hävittiin. Yleensä se menee lentopallossa niin, että kumpi häviää sen, häviää pelin.

Valmentajien kommentit:

Oskar Muurinen, Isku:
Meillä oli kalavelkojen maksun paikka, nyt olemme tasoissa ja kolmannen pelin jälkeen katsotaan kumpi on niskan päällä meidän välisissä väännöissä. Tomi (Mutka) joutui jäämään alkulämmittelyjen jälkeen sivuun, ja Ilarille (Toimela) tuli lennosta pelipaikan vaihto. Hänelle oli ollut toinen pelipaikka kaavailuissa, mutta oli meille vähän ässä hihassa tänään.
Lepopäivän jälkeen lähdetään tekemään ehjää viikkoa, ja katsotaan joudutaanko parantelemaan ja lepuuttamaan vai päästäänkö tekemään kovaa treeniä. Lauantaina edessä on Akaa-peli ja kaikki tietävät sen panoksen. Tämä on hienoa aikaa, kun pelataan koko ajan isoja pelejä.

Tapio Nissi, Tiikerit:
Meillä on ollut joka ikinen peli oman tasoisia joukkueita vastaan tällaisia pelejä. Nyt siihen on syykin, sillä mehän pelaamme käytännössä ilman hakkuria. Toissa viikon pystyimme harjoittelemaan kuusi vastaan kuusi ja peli oli ihan toisen näköistä, kun meillä oli hakkuri. Iskun pelissä ei ollut taktisia hienouksia, mutta emme saaneet heitä silti kuriin. Vastustaja oli paljon paremmassa iskussa ja paljon paremmalla sykkeellä. Meidän pelaamisen taso ja asenne ei riittänyt tänään.

Parhaat pelaajat: Matti Hietanen, Isku ja Antti Leppälä, Tiikerit

Ottelun nälkäisin pelaaja, Panimoravintola Plevnan palkinto: Ilari Toimela, Isku

LähiTapiola -pisteet:
3 Matti Hietanen, Isku
2 Tatu Härkönen, Isku
1 Mika Mäntylä, Isku

Parhaat pisteidentekijät:
Isku: Mika Mäntylä 20/+12, Matti Hietanen 17/+9, Tatu Härkönen 13/+12
Tiikerit: Lauri Jylhä 18/+6, Antti Leppälä 9/+7, Robert Seppänen 7/+4

Hyökkäys: 46% vs. 47% (Isku-Tiikerit)
Vastaanotto:
58% vs. 48%
Torjunnat:
15 vs. 5
Ässät: 4 vs. 1

Tilastot: http://lml-web.dataproject.com/MatchStatistics.aspx?mID=1032&ID=31&CID=0&PID=0