Cup-taival katkesi puolivälieriin

26/11/2017

Vammalan Lentopallo selvitti päättäväisesti tiensä Suomen Cupin välieriin. Isku taisteli tiukasti vastaan kaksi erää, mutta kolmannessa vieraat jyräsivät selkeään voittoon. VaLePa vei lopulta ottelun erin 0-3 (20-25, 23-25, 14-25).

Iskun ja VaLePan puolivälieräkamppailu pelattiin poikkeuksellisesti yhtenä otteluna, jotta Mestarien liigan lohkovaiheeseen valmistautuva VaLePa sai hieman helpotettua otteluruuhkaansa. VaLePa tuli Pyynikille lauantainen Mestaruusliigaottelu Hurrikaania vastaan alla, mutta se ei häirinnyt vieraiden keskittymistä. Iskulle tuotti haasteita keskitorjujatilanne, sillä VaLePasta lainassa oleva Rami Rekomaa ei voinut edustaa Iskua Suomen Cupissa. Rekomaan paikalla pelasi yleispelaaja Ilari Toimela.

Isku aloitti hyvin, ja avauserä eteni tasaisena aina 12-12 -tilanteeseen asti. Olli Kunnarin syöttövuorolla VaLePa kuitenkin kuroi etumatkan, jota Isku ei enää hyvästä loppukiristä huolimatta saanut kiinni. Toisessa erässä Isku paransi niin vastaanotto- kuin hyökkäyspeliä, mutta niin teki myös VaLePa. Erä eteni tasaisena aivan loppuhetkille asti, kunnes Urpo Sivula päätti viimeisen pisteen VaLePalle. Kolmannessa erässä Isku ei saanut enää VaLePan hyökkäystä kuriin ja vierasjoukkue pääsi karkuun heti erän alussa. Erän lopussa VaLePa vaihtoi passaria ja hakkuria, ja Isku pääsi vielä hetkeksi peliin kiinni. Vieraiden etumatka oli kuitenkin liian kova, ja Suomen Cupin välieräpaikka meni Sastamalaan.

Suomen Cupin finaaliturnaus pelataan 6.-7.1.2018 Turussa. Kolme muuta välieräjoukkuetta ratkeavat viimeistään joulukuun puoleen väliin mennessä.

Parhaiden pelaajien kommentit:

Tomi Mutka, Isku: Ei ihan riittänyt. Pelasimme niin kuin tällaisen nuoren porukan pitääkin maailmanmiehiä vastaan, eli rohkeasti, mutta se ei ihan riittänyt. Jos miettii vaikka toistakin erää, niin olihan siinä paljon hyvääkin. Kolmas erä vasta lässähti käsiin. Tästä opitaan ja kasvetaan, ja taas ensi viikonloppuna jatketaan liigapelejä.

Mikko Esko, VaLePa: Tämä oli yksi kauden tärkeimmistä peleistä tähän asti. Yksi tavoitteistamme on voittaa Suomen Cup, ja sillä vakavuudella lähdimme pelaamaan. Olimme hyvin keskittyneitä tähän peliin, ja tiesimme, että kun yhdestä pelistä on poikki, kaikki on mahdollista. Pystyimme pitämään pelin hyvällä tasolla läpi koko ottelun.

Valmentajien kommentit:

Oskar Muurinen, Isku: Tämä oli meille iso mahdollisuus, kun jatkopaikka ratkaistiin yhden pelin voitolla. Yritin sitä kautta valaa uskoa joukkueeseen. Parempi voitti, siinä ei ole kahta sanaa.

Sami Kurttila, VaLePa: Lähdimme jahtaamaan yhtä meidän unelmaamme. Olemme ennen kauden alkua tehneet tavoitteet, ja Cupin voitto kuuluu niihin. Tästä voittaja menee Turun finaaliturnaukseen ja sillä vakavuudella pelasimme tänään.

Parhaat pelaajat: Tomi Mutka, Isku ja Mikko Esko, VaLePa

Parhaat pisteidentekijät:
Rantaperkiön Isku: Mika Mäntylä 13/+8, Tomi Mutka 8/+4, Matti Hietanen 8/0
Vammalan Lentopallo: Urpo Sivula 17/+11, Erik Sundberg 11/+6, Tommy Carmody 10/+4

Hyökkäys: 41% vs. 62 % (Isku-VaLePa)
Vastaanotto:
48% vs. 51%
Torjunnat: 4 vs. 8
Ässät: 4 vs. 2

Tilastot: http://www.mestaruusliiga.fi/tilastot/miesten-suomen-cup.html