Isku ja VaLePa taistelevat Suomen Cupin välieräpaikasta

23/11/2017

Rantaperkiön Isku ja Vammalan Lentopallo ratkovat ensi sunnuntaina 26.11. klo 17 Pyynikillä, kumpi joukkueista selviää Suomen Cupin välieriin.

Välieräpaikka ratkotaan poikkeuksellisesti yhdessä ottelussa, eli ottelun voittaja etenee tammikuun 6.-7.1. pelattavaan Suomen Cupin finaaliturnaukseen.

Isku selvitti tiensä Suomen Cupin puolivälieriin kaatamalla Akaa-Volleyn vieraissa suoraan 3-0. VaLePa puolestaan kaatoi 2-sarjajoukkue Turun Toverit niin ikään 3-0.

VaLePa valmistautuu parhaillaan Mestarien liigan lohkovaiheeseen, ja pelaa ensimmäisen ottelunsa PAOK Thessalonikia vastaan tiistaina 5.12. VaLePan tiiviin ottelutahdin vuoksi myös Suomen Cupin puolivälieräottelu päätettiin pelata yksiosaisena.

VaLePa pelaa edellisenä päivänä Mestaruusliigaottelun Hurrikaani-Loimaata vastaan, joten aivan tuorein jaloin vieraat eivät otteluun pääse. Isku pelasi edellisen ottelunsa torstaina, mutta tamperelaisille Cup-ottelu on kolmas peli samalla viikolla.

– Lähdemme haastamaan ja hakemaan yllätystä. Jos pöljä päivä sattuu, niin voi tapahtua mitä vain. Etta ja Lakkapää näyttivät liigassa, että yllätys on mahdollinen, vaikka silloin VaLePa ei ollut ehtinyt toipua Mestarien liigan karsintaottelusta. VaLePa pelaa kuitenkin myös edellisenä päivänä, joten aivan tuoreena sekään ei pääse Pyynikille, Iskun päävalmentaja Oskar Muurinen ennakoi.

Isku joutuu laittamaan kokoonpanoaan hieman uusiksi, sillä VaLePasta lainassa oleva Rami Rekomaa ei voi pelata Cupin ottelussa. Rekomaa pelasi VaLePan paidassa Turun Tovereita vastaan, joten hän ei voi edustaa puolivälierissä Iskua. Toisen keskitorjujan paikalla nähdään luultavimmin yleispelaaja Ilari Toimela, joka debytoi viime kaudella liigassa kyseisellä pelipaikalla.

Isku ja VaLePa ovat kohdanneet tällä kaudella kerran aikaisemmin Mestaruusliigan ottelussa Sastamalassa. Isku pääsi yllättämään kotijoukkueen ensimmäisessä erässä, mutta sitten vieraiden peliä sekoitti Nico Nurmesniemen loukkaantuminen ja VaLePa pääsi kasaamaan oman pelinsä ja vei ottelun erin 3-1.

Suomen Cupin puolivälierä: Rantaperkiön Isku vs. Vammalan Lentopallo

Aika: Sunnuntai 26.11. klo 17.00

Paikka: Pyynikin palloiluhalli, Ammattikoulunkatu 20, Tampere

Lippujen ennakkomyynti: https://www.zupticket.com/suomen-cup-rantaperkion-isku-vs-valepa-sastamala.html