Isku jatkoon Suomen Cupissa!

19/10/2017

Rantaperkiön Isku voitti Akaa-Volleyn lentopallon Suomen Cupin ensimmäisellä kierroksella vieraissa suoraan erin 3-0 (25-21, 25-23, 25-17) ja jatkaa joulukuussa pelattaviin puolivälieriin. Puolivälierissä vastassa on voittaja otteluparista Turun Toverit vs. VaLePa Sastamala, ja välieräpaikka ratkaistaan kahdessa ottelussa.

Isku lähti Cupin otteluun poikkeuksellisesti Matti Hietanen hakkurina sekä Tomi Mutka ja Nico Nurmesniemi yleispelaajina. Mika Mäntylä oli kokonaan sivussa kokoonpanosta. Ratkaisu toimi, ja Hietanen oli Iskun paras pistemies hyvillä tehoilla.

– Hietasella oli hyvä päivä tänään, härkäpäivä hakkurina. Myös muut ympärillä olivat kyllä hyviä. Meiltä oli tänään tasapainoinen esitys kaikilla osa-alueilla. Varsinkin omassa syöttö- ja vastaanottopelissä olimme Akaata edellä.  Mäntylällä on pieniä vaivoja, ja halusin säästellä häntä ja kokeilla tätä palettia. Maanantaina alkaa tosi kova harjoitusviikko, ja haluan, että siellä kaikki ovat kunnossa, Iskun valmentaja Oskar Muurinen sanoi.

Akaa-Volley oli lähtenyt niin ikään ajamaan sisään toista hakkuria, yhdysvaltalaista Ryan Matheria. Mather ei ollut vielä parhaassa pelivireessä, ja onnistui tekemään kahdestakymmenestä passista vain yhden pisteen. Toinen yhdysvaltalainen, keskitorjuja Scott Siwicki sen sijaan hyökkäsi 80 % tehoilla. Myös Siwickin syöttö tuotti Iskulle vaikeuksia, ja mies iski yhteensä viisi ässää.

–Kaikkien peliin vaikutti valmentajaratkaisu, että Mather pelaa koko ottelun. Ykkös- ja kakkospaikalta emme saaneet palloa kuolemaan. Nuori kaveri hakkurina oli vielä eksyksissä, ja toinen nuori kaveri passarina. Olen silti yhä sitä mieltä, että tämä oli oikea päivä ajaa nuoria sisään, joskus se on kuitenkin tehtävä, Akaa-Volleyn valmentaja Lauri Tihinen sanoi.

Isku koki vastoinkäymisiä toisessa erässä, kun passari Mauri Kurppa loukkasi nilkkansa. Kurppa oli sivussa pelin lopun, mutta vamma ei vaikuttanut vakavalta. Iskun seuraava ottelu on vasta marraskuun alussa, joten parantumiselle on aikaa.

Kahden viikon päästä edessä on Mestaruusliigan vierasottelu VaLePaa vastaan 4.11. VaLePa on Iskun todennäköinen vastus myös joulukuussa edessä olevissa Suomen Cupin puolivälierissä.

– Tiesimme etukäteen, että voittaja saa tästä kaksi kovaa peliä joulukuussa, jolloin meillä on muutenkin tiukka otteluohjelma. Se on meille mahdollisuus. Silloin on turha varmistella, vaan voi lähteä urku auki ja laittaa kaiken peliin. Seuraava liigapeli taas on VaLePalle Mestarien liigaan valmistava peli, joten luultavasti he lähtevät ykköskuusikolla otteluun, valmentaja Muurinen ennakoi.

Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen voitto oli tärkeä myös henkiseltä kannalta. Voitto antaa itseluottamusta tuleviin liigapeleihin kolmen tappiollisen ottelun jälkeen.

– Hymy, joka jätkien huulilla oli pelin jälkeen, on se korvaamaton palkinto. On ihan eri asia mennä voiton jälkeen takaisin salille treenaamaan, Muurinen päätti.

Parhaat pelaajat: Teemu Koivunen, Akaa-Volley ja Matti Hietanen, Rantaperkiön Isku

Parhaat pisteidentekijät:
Akaa-Volley: Scott Siwicki 14/+12, Joni Mikkonen 13/+5, Antti Poikela 10/+4
Rantaperkiön Isku: Matti Hietanen 17/+11, Tomi Mutka 15/+12, Tatu Härkönen 6/+5

Hyökkäys: 43% vs. 53 % (Akaa-Isku)
Vastaanotto:
35% vs. 44%
Torjunnat:
2 vs. 6
Ässät: 6 vs. 4

Ottelun tilastot

Ottelukuvat

Kuvat: Jyri Kivimäki / jyrikivimaki.com