Iskun tuplaviikonlopussa Hurmokselle ensimmäinen tappio

26/11/2018

Iskun saldo viikonlopun Itä-Suomen kierrokselta oli voitto ja tappio, kun joukkue hävisi ensin Maaningan Mahdille erin 3-0 (25-23,27-25,26-24) ja voitti sitten Karelian Hurmoksen samoin lukemin 0-3 (22-25,27-29,17-25).

Isku aiheutti Hurmokselle kauden ensimmäisen tappion, ja samalla sarjakärki tiivistyi entisestään. Isku puolestaan kärsi Maaningalla vasta kauden toisen tappionsa, ensimmäinen tuli Hurmosta vastaan Pyynikillä erin 3-2.

Valmentaja Oskar Muurisen kommentit sunnuntain pelin jälkeen:

”Lauantain ottelu Mahtia vastaan oli meiltä huono esitys kaiken kaikkiaan, varsinkin syöttöruudussa olimme todella huonoja emmekä olleet peliin ihan valmiita. Vähän niin kuin Koiviston maihinnousukengätkin, oli meidän peli alussa kateissa. Loppua kohti se vähän parani, kunnes se sitten yskähti yhteen rotaatioon kolmannessa erässä. Simo (Puttonen) tiivisti hyvin, että otimme siitä oppia ja ymmärsimme sen, että ei täällä puolivaloilla pärjää ketään vastaan. Tämän päivän peliin oli helpompi valmistautua, kun olimme yötä paikkakunnalla ja saimme vedettyä paikan päällä aamuharjoitukset.

Lauantain pelin jälkeen heitimme neljä miestä pois ja kahdeksalla miehellä jatkoimme tämän päivän otteluun, eli aika ohkaisella kokoonpanolla. Korhosen Paavo pelasi tänään hakkurina sellaisen hirvipelin, Louhelan Villen kanssa hakkasivat molemmat 20 pistettä. Jos Paavolla oli eilen vähän synkeä päivä, niin tänään oli vauhti ihan toinen. Midaksen käsi oli tänään ristipaikalla, käytännössä kaikki mitä tuli myös kuoli. Syöttöpeli oli tänään myös paljon Hurmosta parempaa. Vastaanottopeli oli oikeastaan hyvää koko viikonlopun, se oli meidän tasapainoisin osa-alue. Syöttö-vastaanottopeli mahdollisti tänään meidän voiton, vahvan hakkuripelaamisen lisäksi. Jos jotain erikoismainintoja pitää vielä antaa, niin Amerikan poika oli eilen ihan pitelemätön keskeltä ja tänään jäi muutama pallo jopa eloon, mutta otti pari kovaa torjuntaa hyviin paikkoihin. Hän on ollut vahva hyökkäyspelissä koko viikonlopun, menee harppauksia eteenpäin koko ajan.

Tänään oli tunnetta pelissä, oli mukava pelata ja onnellinen lopputulos otti muutaman kilometrin kotimatkasta pois.

Seuraavaksi palautellaan huominen päivä ja otetaan vähän henkeä. Sen jälkeen on vielä yksi taisto, ensi lauantaina Kyyjärveä vastaan. Sarjakärki pysyy ainakin tiukkana ja mielenkiintoa on lauantain pelissä, ja varmasti myös keväällä jäljellä olevissa peleissä.”

Avauskokoonpano Mahti-ottelussa: Ilari Toimela (yp), Simo Puttonen (yp), Matti Hietanen (libero), Tatu Härkönen (kt), Tim Lourich (kt), Joel Laakso (passari), Paavo Korhonen (hakkuri)

Avauskokoonpano Hurmos-ottelussa: Nico Nurmesniemi (yp), Matti Hietanen (yp), Simo Puttonen (libero) Tatu Härkönen (kt), Tim Lourich (kt), Joel Laakso (passari), Paavo Korhonen (hakkuri)

Isku pelaa ennen joulua enää yhden ottelun. Ensi lauantaina 1.12. Kyky-Betset Kyyjärveltä saapuu Iskun vieraaksi Pyynikin palloiluhalliin klo 17.00